Miten löydän yliopistolle? Minkälaisia muut uudet opiskelijat ovat ja sovinko joukkoon? On hauskaa muistella jälkikäteen lukuvuoden ensimmäisten päivien ajatuksia ja sitä, kuinka tietämättömäksi itsensä silloin tunsi. Eräs fuksi kertoi tulleensa pääsykokeisiin taksilla rautatieasemalta alle kilometrin matkan, koska ei ollut varma mihin suuntaan lähteä. Osa taas oli huolissaan siitä, löytääkö yliopistolta yhtään omanhenkisiä kavereita. Tuleva vuosi luonnollisesti jännitti, mutta odotimme innolla mitä se pitäisi sisällään.
Osalle meistä opintojen alkaminen merkitsi myös uuteen kaupunkiin muuttoa. Moni meistä onkin kuvannut tätä kokonaisvaltaiseksi muutokseksi; oli jätettävä tutut kuviot ja tietenkin perhe ja vanhat kaverit taakseen. Oli aloitettava ikään kuin alusta. Oli opeteltava katujen nimiä ja reittejä joita kulkea. Ja tietenkin oli heti saatava selville missä se Särkänniemi oikein sijaitsee, paikka joka osalle oli ainoa aikaisempi kosketuspinta Tampereeseen. Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin löytää muita ihmisiä, enemmän tai vähemmän harhailevia, joihin tutustua.
Saimmekin mahdollisuuden tutustua muihin uusiin sosiaalityön opiskelijoihin sekä tuutoreihin jo ennen lukukauden varsinaista alkua. Siispä osa meistä suuntasi aurinkoisena perjantai-iltapäivänä tuutoreiden johdattelemana kahville Klubille, jossa istuimme terassilla juttelemassa odotuksista ja lievittämässä toinen toistemme jännitystä. Seuraavalla viikolla lukuvuosi lähti kuitenkin kunnolla käyntiin ja pääsimme tapaamaan loputkin opiskelukaverit. Sanotaan, että ensimmäistä päivää yliopistolla on vaikea unohtaa, ja se pitää paikkaansa. Vaikka päivä olikin yhtä uusien nimien, naamojen ja paikkojen sekamelskaa, tuntui se ikään kuin kauan odotetulta palkinnolta pääsykoeurakan jälkeen. Ensimmäiset viikot olivat täynnä ohjelmaa. Kalenteri täyttyi tuutortapaamisista, orientoivista opinnoista ja erilaisista tapahtumista, eikä ainakaan tarvinnut miettiä mitä vapaa-ajallaan tekisi. Meille kuitenkin korostettiin, ettei ole syytä potea huonoa omaatuntoa vaikkei energiaa riittäisi jokaisiin kissanristiäisiin. Ensimmäisten viikkojen intensiivisyydestä huolimatta niitä voi muistella hyvillä mielin, sillä tapahtumarikas alku auttoi pääsemään hyvin sisälle yliopistomaailmaan ja tutustumaan ihmisiin. Alussa pystyimme onneksi luottamaan siihen, että tuutorit olivat luomassa ryhmähenkeä ja aina saavutettavissa myös kaikista hölmöimpiä kysymyksiämme varten. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tuntua luontevammalta nähdä toisiamme myös tuutortapahtumien ulkopuolella.
Tutustumista edesauttoi se, että meillä oli mahdollisuus osallistua erilaisin fukseille suunnattuihin tapahtumiin, kuten esimerkiksi kaupunkisuunnistukseen ja fuksiaisiin. Ainejärjestömme tapahtumia on onneksi ollut myös syksyn jälkeen läpi vuoden niin erilaisten bileiden kuin vapaamuotoisemmankin oleskelun muodossa. Yksi syksyn kohokohdista monelle oli, kun meille tarjoutui mahdollisuus lähteä Turkuun TaSo-päiville. Kyseessä oli viikonloppu, johon kuului sosiaalialaan liittyvää mielenkiintoista seminaarityöskentelyä, jonka jälkeen pääsimme tuulettumaan Itämeren risteilylle. Runsaan ohjelmatarjonnan vuoksi tutustuminen oli helppoa, ja yliopisto-opiskelijan arki alkoi hahmottua kaikille, myös vasta kaupunkiin muuttaneille. Kun alkuhäkellys oli ohi, muualta muuttaneet alkoivat pohtia sitä, miten jakaisi aikansa opiskelupaikkakunnan ja kotipaikkakunnan välillä. Osalla meistä oli nyt useampi koti.
Ajan hallinta on muutenkin asia, johon yliopisto-opiskelijan tulee kiinnittää huomiota. Akateeminen vapaus on termi, johon tutustuminen on aiheuttanut ensimmäisenä vuonna sekä ihastusta että vihastusta. Varsinkin alkusyksystä käytäväkeskusteluissa saattoi kuulla ahdistusta, tuskailua ja valitusta siitä, kuinka iso vastuu opinnoista pitää ottaa. Tenttiminen, kurssi-ilmoittautumiset ja kurssikirjojen pänttääminen tuntuivat kaikki monimutkaisilta ja stressaavilta asioilta alkuun, sillä onhan yliopistossa opiskelu huomattavasti vapaampaa kuin esimerkiksi lukiossa. Monella kävi varmasti syksyn mittaan mielessä, riittääkö oma itsekuri varmasti näin vapaaseen opiskeluun (huhu kiertää, että tätä pohditaan usein vielä opintojen loppusuorallakin). Pian yliopiston käytännöt alkoivat kuitenkin tulla tutuiksi. Vaikka itseään saa edelleen toistuvasti herätellä ja olla ottamassa niskasta kiinni, ei vapaus sanana aiheuta enää samanlaisia vilunväristyksiä kuin alkuun, vaan on sen hyvistä puolista oppinut jo nauttimaan. Mahdolliset työt on helppo mahduttaa kalenteriin, keskellä viikkoa voi ottaa omaa lomaa joko tärkeitä tai vähemmän tärkeitä asioita varten eikä arkipäivien ole pakko noudattaa kahdeksasta neljään-kaavaa, vaan opiskella saa silloin kuin se itselle parhaiten sopii.
Ensimmäisen vuoden opinnoissa meille on pyritty hahmottamaan sosiaalityöstä laajaa kokonaiskuvaa. Syksyn vapaaehtoistyökurssi sekä ainejärjestön ja joidenkin kurssien järjestämät työelämäekskursiot ovat kuitenkin olleet perusopinnoille hyvää vastapainoa, sillä ne ovat auttaneet saamaan parempaa käsitystä käytännön työstä ja eri suuntautumisvaihtoehdoista.
Näkökulmia ensimmäisestä vuodesta on varmasti yhtä paljon kuin on fuksejakin. Me olemme kuitenkin olleet todella tyytyväisiä yliopistoelämään ja opiskeluihin tähän asti ja olemme varmoja siitä, että tulemme myöhemmin muistelemaan fuksivuotta lämmöllä. Yliopistomaailmaan kiinnittyminen on luonnollisesti aina jossain määrin itsestä kiinni. Iloksemme saimme kuitenkin huomata, että mahdollisuudet siihen ovat todella hyvät muun muassa tuutoroinnin, opintoneuvonnan sekä erilaisten tapahtumien ja harrasteryhmien kautta. Nyt, yliopistolla kuin kotonamme suunnistaen (ja enää vain satunnaisesti eksyen), yritämme haalia kunnialla lukuvuoden viimeisiä opintopisteitä kasaan, jonka jälkeen voimme toivottavasti sanoa selvinneemme fuksivuodesta kunnialla.
Aurinkoista kevään jatkoa toivottaen,
Sofia Häärä ja Annika Lehtonen
Fuksit vuosimallia 2013
Tämä teksti on julkaistu alun perin osoitteessa https://sosry.blogspot.com.
Comments